tiistai 18. joulukuuta 2012

Burda kuukauden malli, joulukuu

Burdan Joulukuun numerosta valitsimme kuukauden malliksi sivulta 31 mustan mekon valkoisin tehostein, kaavan numero 130. Tällä kertaa toteutimme mekon ompelullisesti hyvin pitkälti lehden ohjeiden mukaan, mutta tässä joitain tekemiämme muutoksia ja niistä pari selventävää kuvaa.

Mekkoon käytimme:

- punaista ja valkoista elastaanitrikoota
- punaista surelock saumurilankaa
- punaista ja valkoista moon ompelulankaa
- framilonia
- kapeaa kuminauhaa

Aloitimme perinteisesti kopioimalla kaavat, meidän versioon tarvittiin kaavat numerolla:

1 = etukappale
2 = takakappale
3 = etuhelmakappale mallin 129 leveydeltä ja 130 pituudelta
4 = takahelma
5 = hiha

Kaavat 1, 2 ja 5 leikattiin ohjeen mukaisesti etu- ja taka ala- sekä yläkappaleisiin ja hiha sekä hihakaitale kappaleisiin. Kaavat aseteltiin punaiselle kankaalle siten, että sekä etu- että takahelmakappaleet tuli KE ja KT merkit taitteelle. Kaavat leikattiin niin, että kantattaviin reunoihin EI lisätty saumanvaroja. Näitä kohtia oli sekä etu- että takayläkappaleiden alareuna ja kaulusreuna. Hihakaiteleen reunat. Etu- ja taka-alakappaleiden kaulus ja alareunat. Hihansuuhun ja helmaan lisäsimme 2cm ja muualle 1cm saumanvarat. Valkoisesta trikoosta leikkasimme 3cm suikaleita kanttausta varten.


Ompelu aloitettiin ompelemalla etu- ja takayläkappaleiden olkasaumat ja ompelemalla näihin hihakaitaleet. Hihakaitaleita ei tarvitse rypyttää, koska etu- ja takakappaletta kevyesti venyttämällä saadaan hiha asettumaan nätisti (huom. joustavat kankaat, joustamattomissa rypytyslangat suotavat). Tämän jälkeen aloitettaan reunojen kanttaus. Me teimme kanteista noin 6mm leveät, koska tämä oli saumuria hyväksi käyttäen hyvinkin fiksu valinta (6 mm on saumurimme tikin leveys). Koska yksi kankaan leveydestä leikattu kaitale ei riittänyt koko reunan kanttaamiseen, ommeltiin kaksi kaitaletta kiinni toisiinsa. Kaitale asetetaan oikeat puolet vastakkain kankaan kanssa ja ommellaan kuten resori tms. kantti kankaan reunaan. Trikookaitaletta ei kuitenkaan kannata venyttää juuri laisinkaan, hihakaitaleen kulmissa ei lainkaan, koska tarkoitus ei ole kiristää kaitaleella vaan ainoastaan reunustaa kangas. Me venytimme ehkä noin 1 cm 10 cm matkalla, sen verran, että reuna ei kuitenkaan venähdä.


Kun kaitale on saumuroitu reunaan, taitetaan se saumurin tikin leveydeltä nurjalle ja tikataan reunasta kuten vinokantti.

Kun kaitale on tikattu kiinni, voi nurjalla leikata HYVIN VAROVASTI ylimääräisen kankaan pois.

Tämän jälkeen ommellaan hihakappaleet etu- ja taka-alakappaleisiin kiinni ja huolitellaan reunat, joihin kantattu osa kiinnitetään. Nyt kantattu kappale asetetaan paikoilleen ja neulataan vähän enempi  kuin riittävällä määrällä nauloja kiinni paikoilleen. Nyt siis tuon kantin tikin pitää kulkea noin 5 mm sen kappaleen päällä mihin kantattu osuus tullaan kiinnittämään.


Sitten ommellaan tuota kantin tikkiä pitkin kantattu kappale kiinni muuhun yläosaan.
Tämän jälkeen ommellaan takakappaleen muotolaskokset, kannattaa vaihtaa koneeseen punaiset langat tätä varten. Tämän jälkeen me teimme pikku muutoksen kaavaan. Emme ommelleetkaan etukappaleille muotolaskoksia vaan mittasimme takakappaleen sivun mitan (koossa 38 noin 10 cm + saumanvarat) ja mittasimme framilonista vastaavat pätkät (vihjeet framilonin ompelusta löydät vanhemmista kuukauden malleista). Ompelimme framilonin pätkät etukappaleiden sivuun pyöristäen hieman kulmaa joka sivussa oli muotolaskosta varten leikattuna.
 

Tämän jälkeen ompelimme hihan alasaumat sekä sivusaumat kiinni.
Kanttasimme kauluksen ja yläosan alareunan kuten yläosan yläkappaleet ja hihankaitaleet. Tässä vaiheessa meillä oli leveähihainen bolero edessämme.


Sitten ommeltiin keskietu sauma, se on siis tuo kauluksen ja yläosan helmakantin väliin jäävä noin 2-3 cm pitkä reuna. Sitten hamekappaleiden sivusaumat  sekä huoliteltiin hameen helma sekä hihansuut. Hameosa kiinnitettiin yläosaan kuten yläosan yläreuna + hihankaitaleet.
Helmaan päärme ja hihansuuhun kuminauhakuja. Pujotetaan kuminauhat hihansuihin ja ommellaan kuminauhojen päät kiinni. Hieman silitystä ja jouluinen mekko on valmis pyhien juhlintaan!


PS. Koska emme tehneet salmiakkikuutiota mekkoon, koristelimme keskietukohdan isolla napilla, tähän sopii mainiosti myös joku kaunis Kalevalakorun rintakoru tai vastaava!

2 kommenttia:

Laura/NauravaNappi kirjoitti...

Tuossa alussa kohdassa " Kaitale asetetaan nurjat puolet vastakkain kankaan kanssa ja ommellaan kuten resori tms. kantti kankaan reunaan. " Niin pitäisikö olla kuitenkin oikeat puolet vastakkain? Yritin kuvista katsella ja en hahmota, että miten ne ois nurjat puolet vastakkain :) Hauskan mallinen mekko muuten!

Saija kirjoitti...

Kiitos Laura, ajatusvihre, eli juurikin oikeat puolet vastakkain. Editoin tämän tekstiikin nyt oikein. Ja kiitos, oikein mukavan näköinen Joulumekko tästä tuli meidenkin mielestä!