perjantai 25. tammikuuta 2013

Vuorokausi puodilla...

Tästä starttaa Puotiblogin uusi juttusarja


Klo 6.15

Kännykkä piippaa herätyksen, jotta ehditään ajoissa päiväkodin kautta hakemaan Marja juna-asemalta. Juna pysähtyy Korian keskustassa klo 7.36

Klo 8.00

Päivä starttaa sillä, että tulostetaan edellisen päivän tilaukset. Tilauksia tulostellaan yleensa kerran päivässä, heti tuoreeltaan aamulla. Tänään käsittelyssä ovat kaikki eilisen klo 8 jälkeen tulleet tilaukset eli tilauksissa ei ole sen kummemmin ruuhkaa


Eilen päivitettiin verkkokauppaan isot pinot paloja Löytönurkkaan, nämä valmiit palat nopeuttavat kieltämättä myös tilausten käsittelyä, kun tilauksiin poimitaan valmiiksi mitattuja ja leikattuja paloja. Puodilla on kaksi leikkuupöytää joiden avulla usein toinen leikkaa toisella pöydällä isot rullat ja toinen meistä avustaa pienemmissä jutussa, täydentää tilauksiin resorit, merkit, langat sekä pakkailee jo valmiit sekä kuittaa ne lähteviksi.


 Tänään kuitenkin Marja viimeistelee heti aamusta jo eilen aloitettamansa uutiskirjeen, lähettää sen kaikille postituslistalaisille sekä julkaisee sen Royal-tuotteen sekä Designed by royal-tuoteen Facebooksivuilla.


Marja tekee bannerin uutiskirjeestä myös molempiin blogeihin sekä linkittää sen verkkokaupan etusivun vaihtuvaan bannerijonoon.

Klo 10

Meillä on Designed by royal-tuote -merkillä myynnissä pipoja, kukkaroita sekä kasseja Kausalassa, Benjaminin maatilatorilla, jossa pyrimme itse käymään paikan päällä n. 2-3 viikon välein. Matkaa puolilta Kausalaan on n. 20 km suuntaansa.


Benjamin maatilatorilla on myynnissä monipuolisesti paikallisten tuottajien tuotteita mm. käsitöitä, puutöitä, takorautakylttejä sekä toki paikalla on maineikas lihatiski sekä pihalla vielä kalatori.


Pipoille, kasseille ja kukkaroille on varattu hyllypäätypaikka. Ennen joulua meillä oli täällä myynnissä myös tonttulakkeja sekä joulupusseja.

Klo 11.30

Lakisääteinen, joka tänään vierähtääkin Benjaminin herkkujen parissa...

Klo 12.00


Lisää tilausten käsittelyä...


... sekä pakkailua.


Päätimme lisätä verkkokauppaan myös pitkään mielessä kyteneen ajatuksen PayPal maksutavasta. Marja koneella asian ytimessä. PayPal saatiin päivän aikana lisättyä maksutapoihin, mutta siitä kertovat bannerit puuttuvat vielä verkkokaupasta. PayPal maksun voi valita kassalla, kun menee Checkout -maksutapaan ja valitsee seuraavalla sivulla olevista maksukuvakeissa olevan PayPal -maksun. Testitilauksen perustella toimii, vaikka bannerit vielä puutuvatkin.

Klo 13.30


Marja kuvailee vielä päivänvalossa Oma Design -tuoteryhmään tulevia tuotekuvia. Pikkutyyppi löytyi Lahden Kontistin muuttomyynnistä 10 eurolla. Kiitos vielä Kukikkaat kuosit -blogin Ninnulle hyvästä vinkistä.

Saadaan täydennystä tukikankaisiin, jakeluauto tuo pienen kuorman, josta löytyy vain osa tilatuista tavaroista. Vlieselinen kaksipuoleista liimaharsoa, Lamifixia sekä G700 tukikangasta. Muutama tukikangas jää uupumaan toimituksesta, jonka vuoksi emme voi vielä päivittää applikoinnin starttipakettejakaan myyntiin, koska kaikkia tukikankaita ei ole saatavilla. Samalla muistan myös klikata verkkokauppaan keskiviikkona aamusta saapuneet KAM neppipihdit.

Klo 14.30

Juodaan kahvit kylään yökylään saapuneiden mummin ja ukin sekä koululaisten ja päiväkotilaisen kanssa. Ja pöydässä taaskin Benjaminin maatilatorin herkkuja.

Klo 14.45


Marja käy työstämään tukkuasiakkaille uutta kangaskuvastoa. Helmi-maaliskuun vaihteessa on tulossa muutama uusi kangas, joista kerrotaan tukkuasiakkaille nettikuvaston kautta. Kangaskuvat julkistetaan myös helmikuun alussa verkkokaupassa, mutta ovat siihen saakka hys-hys. Minä kirjoitan viereisellä koneella s-posteja sekä teen Designed by royal-tuote blogiin juttua uudesta Oma Design mallistosta.


Aamulla virinnyt idea tarjota asiakkaille viikonlopun ajaksi erikoistarjous saa oman visuaalisen ilmeensä. Ajastan tarjouksen blogiin, verkkokauppan ja Facebookkiin. Marjan vinkkien avulla teen myös bannerin, jonka teko olikin ihan helppo juttu, kun niksit oli hallussa :)

Klo 15.50



Vielä viimeiset kirjeet kuoreen, paketit kassiin jotta ehditään Korialle junalle klo 16.27. Heitän Marjan asemalle n. 16.20 ja menen vielä viemään kirjeet ja paketit Korian postiin.

Klo 16.43


Takaisin kotipuodilla. Pakollinen lakisääteinen eli ruokaa nassuun lapsille, yöviraille ja itselle. Ulkona napakka pakkanen, josta ei sisällä ollut taas tietoakaan...

Klo 17.45


Laitan viikonlopputarjous -bannerin pyörimään etusivulle, koodi on käyttövalmis ja tarjousaikaa on aina sunnuntaihin klo 24 saakka. Lisäksi jatkan Vuorokausi puodilla -blogijutun kirjoitusta kotoisasti kotisohvalla. Puran myös sähköposteja, lähetän ompelijalle ompelutilaukset sekä käsittelen jutun kuvat Photoshopissa. Kovin orjallista hommaa tämä ei tosin tähän aikaan ole, koska samalla myös yöviraille on laitettava sängyt pystyy (tai vaakaan) ja komennettava muksuja saunan kautta iltapalalle ja sänkyyn.

Klo 20.00

Verkkokaupan päivitystä... vaatteiden osalta päivitettiin muutama loppunut tai vähissä oleva kangas pois myynnistä vaatteena. Tänään pikkutyypin päällä kuvatut vaateiden kuvat jäävät vielä käsittelemättä, kun päivittelen tuleviin uutuuksiin melkein 20 uutuuskangasta. Odotan vielä valmistajalta vahvistuksen, että on jo ok julkaista kuvat ja heti kun lupa saadaan, laitetaan uutuudet näkyville. 

Klo 22.45


Illan viimeinen, ajatellen jos huomenna saadaan PayPal esiin verkkokaupan maksutapabannereihin sekä kassalle, tein vielä etusivun bannerikarusellia ajatellen pienen mainoksen. Vielä muutama sähköposti ja unta palloon. Huomenna herätys on vasta klo 7

Saija

P.S Ei meillä aina näin hektistä ole, mutta on erittäin haastavaa saada työpäivän 8 tuntia riittämään kaikkeen, jonka vuoksi sitä helposti sortuu ilta ja yötöihin. Tänään iltatyötkin oli mahdollisia, kun mummi ja ukki viihdyttivät lapsia...

7 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Olipa kiva päästä kurkistamaan kulisseihin! :) Hauska idea! Nyt äkkiä kurkkimaan uutuuksia..

Kirsi kirjoitti...

Kiirettä siis pitää. Kiitos tuosta PayPal-mahdollisuudesta! Ihan mahtavaa tälläiselle sählälle, jolla on aina pankkitunnukset hukassa. Ja kerran PayPal pelasti nololta tilanteelta, kun olin ulkomailla ja olin unohtanut tilata kummipojalle synttärilahjan.

Krista kirjoitti...

Heh, sitähän helposti kuvittelisi, että siellä ne vaan päivät pitkät kierii ihanissa kankaissa... =D
Täyttä työtähän tuo on ja kangasholisti täällä ruuduun takaa kiittelee kovasti. =)

Mieli kirjoitti...

Mielenkiintoinen juttu, kiitos :)

Jana kirjoitti...

Tosi hieno päivänkulkun kertomus. Kiitos, oli hyvin kirjoitettu.

Tuije kirjoitti...

Kiitos kivasta jutusta!

Royal-tuote kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Pyritään jatkamaan juttusarjaa parin viikon välein ja seuraavana kirjoittaa Marja omasta vinkkelistään eli saatte lukea myös työntekijän näkökulmaa :)