torstai 4. heinäkuuta 2013

Kuukauden malli, kesäkuu 2013

Kesäkuun malliksi valikoitui mekko sivulta 70, mallinumero 103. Huomioithan, että kyseinen mekkomalli on mitoitettu n.160cm pitkille normaalin 168cm sijasta. Mallimekkomme vyötärölinja istui kuitenkin aivan nätisti 166cm pitkälle sovittajallemme.

Mekkoon käytimme 1,1m puuvilla-elastaanitrikoota (95% pv 5% elastan)
Hieman kevyesti joustavaa tukikangasta
sekämustaa ompelulankaa.

Kaavat piirsimme kaava-arkilta B seuraavasti:

- 1 etukpl
- 2 keskitakakpl
- 3 takasivukpl
- 4 etuhelma VAIN keskietu merkkiin saakka mallin 102 pituuden mukaan
- 6 takahelma mallin 102 pituuden mukaan
- 7 etukpl muotokaitale
- 8 takakpl muotokaitale

Kaavakappaleista 7 ja 8 muokaisimme uudet kaavat siten, että piirsimme noin 2 cm päähän kädentien ja kauluksen reunoista uudet viivat, näitä myöten leikkasimme kappaleet irti. Uudet viivat piirretty katkoviivoin kaavoihin.

 
 
Tämän jälkeen kaikki muut kaavat paitsi etukappaleen kaava aseteltiin ja neulattiin kankaalle ja leikattiin. Saumanvaroja laitoimme muualle noin 1 cm, paitsi helmaan joka leikattiin kaavan reunaa pitkin.


Etukappale leikattiin jäljelle jääneestä palasta. Kangas käännettiin NURJA puoli pöytää vasten ja tässä vaiheessa määriteltiin kummalle olalle laskostus haluttiin. Me teimme laskokset vasemmalle, koska kannamme olkalaukkua oikealla olalla ja laskokset jäisivät laukun hinhan alle, jos ne olisivat oikealla. Aseta kaava nyt siis siten päin kankaalle kummalle olalle laskokset haluat, jos haluat ne oikealle niin kaavan laskosmerkitty puoli tulee oikealle ja päin vastoin, jos haluat laskokset vasemmalle olalle. Huomioithan kappaletta leikatessa, että sen langansuunta ei kulje keskietu linjaa pitkin vaan kappaleeseen nähden vinottain (kuvassa oikealla oleva taitoslinja)

 
Nyt alamme käsittelmään muotokaitaleita. Asettele muotokaitaleet tukikankaalle, tämän voipi tehdä jo silityslaudan päällä. Tukikankaan liima on siis ylöspäin ja kankaan oikea puoli ylöspäin.

 
Leikkaa suurimmat ylimääräiset pois, ei tarvitse olla kovin tarkka. Ota pala leivinpaperia ja aseta se kappaleiden päälle. Paina silitysraudalla kevyesti muotokaitaleita, rauta kannattanee lämmittää ensin :) Irroita leivinpaperi heti, kun lopetat silittämisen! Huomioi, että samaa leivinpaperin kohtaa ei voi käyttäätoiste EIKÄ paperia voi kääntää siinä kiinni olevan liiman vuoksi.

 
Kas näin, tukikangas on liimautunut kappaleisiin ja nyt voimme leikellä helposti ja siististi ylimääräiset pois.


Tukikangas ei kuitenkaan ole vielä täysin kiinni kappaleissa, joten tässä vaiheessa silityslaudan päälle kannattaa heittää joku vanha riepu, kuvassa on elämää jo emenpikin nähnyt prässäysrätti. Kappaleet käännetään nyt oikea puoli lautaa vasten ja silitetään se tukikangas ihan kunnolla kiinni. Kappaleet jätetään jäähtymään tämän jälkeen. Jos joku ihmettelee miksi rätti laudalla, niin siksi, että tukikangas tuppaa tarkankin leikkaajan jäljiltä jäämään kappaleiden reunojen yli. Jos rätti ei ole laudalla niin liimat on laudassa ja seuraava silitettävä + rauta on tuossa liimassa sitten varmuudella. Rätti on huomattavasti helpompi pestä, kuin koko rauta + vaate.


Sillä välin kun muotokaitaleiden liima kovettuu niin ommellaan etukappaleen laskokset merkkien mukaan. Lehdestä löydät kuvitetut ohjeet mallin 102 kohdalta tästä, mutta yksinkertaisesti laskokset neulataan ja niihin ommella lyhyt (noin 4-5cm) koristetikki oikealla puolelle, joka kiinnittää laskokset.


Muotokaitaleet otetaan uudelleen käsittelyyn ja ommellaan niistä olka- ja sivusaumat. Muotokaitaleiden ulkoreunat huolitellaan ja tässä vaiheessa pitää katsoa minne päin saumanvarat taipuu! Saumanvarat taitetaan olalla etukappaleelle päin ja sivuissa takakappaleelle päin.


Ompele helmakappaleiden muotolaskokset. Ompele takasivukappaleet keskitakakappaleeseen. Yhdistä yläosat helmakappaleisiin. Ompele olkasaumat, sekä sivusaumat. Huomioi, että mekko tehdään ilman vetoketjua ja täten sovita ennen sivusaumojen omeplua, että mekko menee päällesi.

Ompele muotokaitaleet kädenteille ja kaulukseen. Mekkokappaleen saumanvarat taittuvat nyt siis olkapäillä taakse ja sivuissa eteen. Näin saumanvarat taittuvat muotokaitaleissa eri suuntiin ja saumanvaroista ei tule paksuja "mollukoita" mekkoon.

Leikkaa kaarevien kohtien saumanvaroihin riittävästi aukileikkauksia.


Käännä muotokaitaleet mekon "jatkoksi" ja silitä ne.

 
Ompele tikkaus muotokaitaleeseen siten, että saumanvarat kiinnittyy samalla kaitaleen puolelle.


Pue mekko päällesi ja tarkista helman mitta itsellesi sopivaksi. Huolittele helma. Silitä muotokaitaleet oikeaan asentoon sekä samalla vaivalla koko mekko. Kyseisellä mallilla myös yksi värisestä trikoosta saa oikein kauniin mekon. Myös helman mittaa ja mallia voi vapaasti muutella, kokeille vaikka täyskelloa tai kapeaa kynähametta!
 
 

Ei kommentteja: