Elokuun malliksi valikoitui mekko sivulta 30, mallinumero 133.
Mekkoon, jonka lyhensimme tunikaksi, käytimme noin 1,4 m Linnunrata trikoota, palan tukikangasta, framilonia sekä valkoista Surelock saumurilankaa sekä valkoista Moon ompelulankaa. Koneemme oli tällä kertaa varustettu myös kaksoisneulalla.
Mekkoon, jonka lyhensimme tunikaksi, käytimme noin 1,4 m Linnunrata trikoota, palan tukikangasta, framilonia sekä valkoista Surelock saumurilankaa sekä valkoista Moon ompelulankaa. Koneemme oli tällä kertaa varustettu myös kaksoisneulalla.
Kaavat piirsimme kaava-arkilta C seuraavasti:
- 21 etukpl alavaroineen
- 22 etuhelma ilman alavaraa
- 23 takakappale
- 24 takahelma
- 25 hiha
- 26 kaulus
Kaavaa 21 muokkaisimme siten, että leikkasimme alavaran omaksi kaavakseen keskietu viivaa pitkin. Helmakappaleita lyhensimme 15 cm. Kauluskappaleet leikkasimme siten, että niskaan tuli sauma. Tämän teimme siksi, että saimme kankaan kuvion edes jotenkin oikein päin etukappaleilla.
Etuhelmakappaleen sekä takakappaleen leikkasimme taitteelta. Takakappaleen kohdistimme siten, että kaavan ylä ja alareuna keskitaka kohdilla osui kankaan taitteeseen (alkuperäisessä kaavassa keskellä takana on sauma).
Ompelun aloitimme tukemalla toiset kauluskappaleet sekä etukappaleen alavarat. Huolittelimme myös alavarojen "ulkoreunat" sekä "olkasaumat" (kuvassa olkasaumat huolittelematta)
Seuraavaksi ompelimme etu- ja takakappaleen muotolaskokset.
Sitten ompelimme "olkasaumat", jotka siis asettuvat valmiina vinosti takakappaleen puolelle.
Tämän jälkeen ompelimme kauluskappaleiden niskasaumat ja taitoimme
saumat auki. Asetimme kaulukset oikeat puolet vastakkain ja ompelimme
lyhyemän reunan eli kauluksen yläreunan kiinni, leikkasimme
saumanvaroihin pieneiä halkioita, jotta kappaleet kääntyvät kauniimmin
valmiina.
Seuraavaksi ompelimme kauluksen pääntielle siten, että tukematon puoli
kauluksesta tuli tunikan etukappaleiden puolelle ja tuettuun puoleen
ompelimme etukappaleen alavarat.
Asettelimme vetoketjun etukappaleen ja alavarojen väliin, hammastuksen
korkeampi puoli (=vetoketjun oikea puoli) etukappaletta vasten. Ketjun
yläpäästä taitoimme nauhan tyhjän osuuden kaksinkerroin siten, että
taitettu osuus taittuu alavaran puolelle. Huomaa, että meillä on tässä
ihan liian pitkä ketju, mutta pitkää voi aina lyhentää, kun taas lyhyen
jatkaminen on vaikeampaa (ei toki mahdotonta sekään)
Ompele ketju kiinni ja leikkaa yläkulmasta pieni kolmio pois, jotta
saumanvarat taittuvat nätisti. Käännä työ oikeinpäin ja tarkista ketjun
asettuvuus. Neulaa kaulus oikeaan asentoonsa ja ompele kauluksen sekä
etu + takakappaleiden saumaan tikkaus (eli tikki tulee sauman
muodostamaan kujaan ja täten valmiissa työssä on lähes näkymätön)
Mittaa helmakappaleiden framilon. Mitan saat merkitsemällä
yläkappaleisiin helmakappeleiden sivuissa olevat merkit ja mittaamalla
välin. Tässä koossa 38 etukappaleelle tarvittiin 28 cm ja takakappaleelle
26 cm pätkät framilonia. Ompele framilonit paikoilleen.
Ompele helmakappaleet yläosiin. Aseta hihat kohdilleen ja ompele ne paikoilleen, ompele sivusaumat.
Taita helma ja hihansuut.
Silitä ja valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti