tiistai 24. syyskuuta 2013

Burda, kuukauden malli syyskuu 2013


Syyskuun malliksi valikoitui vauvan huppujakku sivulta 70, mallinumero 143.
Malliin käytimme noin 50 cm Royal-tuotteen omaa Traktoritrikoota ja saman verran harmaata polarfleeceä. Hieman framilonnauhaa sekä resoria, lisäksi neljä paria Kam-neppareita ja pinet palat tukikangasta neppien alle.


Kaavat piirsimme lehden ohjeiden mukaan muuten, mutta lyhensimme hihan kaavaa 2,5cm, koska laitoimme hihansuihin resorit. Lisäksi pyöristimme etuyläkulmat helman kaarta apuna käyttäen, täten yläkulman kanttaaminen olisi ehkä hieman helpompaa kuin terävänä.



Kun kaavat oli jäljennetty ja leikattu asettelimme ne kankaalle osa kerrallaan ja leikkasimme. Leikatessa lisäsimme vajaan sentin kaikkialle muualle paitsi etureunoihin sekä helmaan, koska nämä kohdat kantattaisiin. Hupun saumassa lisäsimme saumanvarat viistosti leikaten etukappaleen yläreunaan.


Kun kaikki osat oli leikattu niin aloitimme hupparin kasaamisen hupusta. Ompelimme sekä päällisen että vuorikappaleen huppuosien muotolaskokset ja sen jälkeen huppukappaleet oikeat puolet vastakkain toisiinsa. Koska kyseessä oli todella pieni, koon 68 huppari, niin tikkasimme hupun keskisaumat litteiksi, saumanvarat taittuu vastakkaisiin suuntiin välissä.


Tämän jälkeen ompelimme kaikki olkasaumat, hihat paikoilleen sekä sivusaumat. Ompelimme hihansuun resorit rinkulaksi (meillä oli tässä 7 cm korkeat ja 14 cm leveät resorit)


Nyt sitten päästään vaiheeseen jonka tekotapa ja järjestys tuskin meillä on se ainoa oikea, mutta näin me tästä eteenpäin teimme. Päällinen, Traktoritrikoinen siis, käännettiin oikein päin ja työnnettiin vuorin sisälle. Resori asettetiin kuvan mukaisesti ja ommeltiin kiinni. Huppari käännetään nyt oikein päin, se tapahtuu siis siten, että vuori pujotetaan tuolta hihansuusta sisäpuolelle. Helpompiakin tapoja varmasti löytyy :)



Tästä eteenpäin jatkoimme siten, että käänsimme avoimesta hihansuusta reunat tuonne hihan sisään, siis näin:


Sitten laitetaan resori hihansuuhun tuohon vuoriin kiinni nuppinaulalla



Käännetään trikoinen hiha päälle:



Työnnetään käsi päällisen ja vuorin etukappaleiden välistä tuonne hihaan ja otetaan kiinni hihansuun saumanvaroista ja vedetään koko nippu varovasti näkysille:



Asetellaan hieman paremmin reunoja kohdilleen ja ommellaan hihansuu kuten toisessakin hihassa tehtiin.


Nyt voidaankin sitten vetää hihan oikeaan asentoon ja molempiin hihansuihin ollaan saatu resorit paikoilleen ilman yhtää näkyvää saumaa.


Seuraavaksi ommellaan huppu paikoilleen. Pujotetaan käsi vuorostaan takakappaleiden välistä ja käännetään takki nurin kurin pitäen kauluksen saumanvaroista kiinni. Tässä vaiheessa on hyvä olla merkittynä keskitaka kohta jollain tapaa, meillä näkyy kuvissa punaisen nuppinaulan pää ko. kohdassa.



Huppu pujetetaan nyt sitten kohdilleen kappaleiden väliin ja neulataan kohdilleen. Huomioi etureunoissa olevat merkit minne hupun kulmat kohdistetaan. Ompele huppu kiinni siten, että hupun kulmissa lähdet ihan reunasta ja kaarrat saumanvaran leveyteen hiljalleen.


Käännetäämpä tässä vaiheessa huppari taas oikein päin. Tässä vaiheessa huomasimme, että huppu on valvatan avoin ja tikkasimme pienen pätkän framilonia hupun yläreunaan. Käyttämämme framilon oli 16 cm pitkä ja se tikattiin keskisaumasta 12 cm päähän (eli 24 cm matkalle) hupun reunaan. Framilon olisi saanut olla ehkä hieman lyhyempikin.



Koska emme osanneet päättää hupparin kiinnitystä vielä aloittaessa niin vasta tässä vaiheessa silitimme pienet palat tukikangasta etukappaleiden yläkulmiin.


Enää olisi reunojen kanttaus. Kokeilimme peitetikkikonetta ja kantinkääntäjää, mutta eipäs kulmat pyöristyksistä huolimatta taipuneet meillä, joten teimme sitten perinteisesti. Eli helmaan, sivusauman lähelle leikattiin pieni viilto, ihan vähän pitempi kuin saumurin tikin leveys (meillä siis noin 8-10 mm).



Resorikaitale asetettiin tuohon viillon päälle siten, että kaitaleen päätä jää jokunen sentti yli ja ompeleen lähtökohdan jälkeen käännettiin kankaat (jotta ne ei vahingossakaan jäisi tähän aloitustikkiin kiinni), siis näin:


Kaitale saumuroitiin nyt ympäriinsä huppariin kiinni. Muistathan, että vaikka resori niin kivasti asettuisikin kaareviin kohtiin venyttäen, niin kaarevassa kohdassa EI SAA resori venyttää, muuten reunat taipuu munakupiksi valmiissa työssä. Suorassa kohdassa resoria voi kevyesti venyttää, jotta tikkaaminen on himpun helpompaa. Kun pästään viillon kohtaan niin otetaan aloituspätkä pois tieltä ja katkaistaan resorikaitale pari senttiä viillon yli.


Käännetään kaitaleen päät oikeat puolet vastakkain ja ommellaan päät toisiinsa ihan kankaan läheltä (osumatta kankaaseen) ja leikataan saumanvarat vähän nätimmiksi.

 
 

Käännetään kaitale oikeaan asentoon ja tikataan. Yritetään olla tekemättä myttyröitä ja ruttuja, kuten me teimme ja purkasimme ja teimme uudestaan.


Nyt sitten vaan päättämään laitetaanko napit ja napinlävet vai nepparit. Me laitoimme nepparit, kun sattui olemaan juuri sovivan sävyiset Kam-nepit ulottuvilla. Ennen neppien tai nappien ompelua kannattaa huppari silittää. Hupparin koko pitänee suhteellisen hyvin paikkaansa, mutta kovin paljon kaavassa ei ole väljyys tai kasvunvaraa. 
 

2 kommenttia:

Sanna Tomukorpi kirjoitti...

"yritetään olla tekemättä myttyröitä ja ruttuja.." :D

Heiska74 kirjoitti...

Tuo hyvä ompeluohje ja havaintokuvia auttoivat ymmärtää miua.