perjantai 12. syyskuuta 2014

Burda syyskuun 2014 kuukauden malli

 Syyskuun mallina teimme naisten t-paidan sivulta 8, mallin numero 125.
Mallikappaleemme on tehty koossa 42. 
Malliin käytimme heinäkuun kuukauden mallistamme jääneet 
joustocollegen palat (kts. Sporttimekko täältä >),
mittaa oma kankaantarpeesi kaavojen mukaan.
Joustocollegen lisäksi käytimme vajaat 10 cm resoria.
Kaava-arkilta piirrettiin kaavat ohjeiden mukaan.
Kaavat aseteltiin tilkuille kuten mikäkin parhaiten saatiin.
Helmaan lisäsimme pituutta 16 cm lisää, muualle normaalit saumanvarat.
Hihansuun kaitaleet kokeilimme leikata ensin collegesta, mutta
niistä jäi turhan tiukat, joten teimme ne resorista.
Muistathan leikata kauluksen kappaleet kahdesti! 

Aloitimme ompelun turkooseista kappaleista ompelemalla etuhihat etukappaleille
ja takahihat takakappaleille. Tämän jälkeen ompelimme olkasauman.

Sitten ompelimme kauluskappaleiden olkasaumat.
Asetimme "rinkulat" oikeat puolet vastakkain ja ompelimme sisäreunoista 
ompelukoneellayhteen. Saumavaroihin tehtiin aukileikkauksia 
ja käännettiin oikein päin sekä silitettiin.

Kauluskappale asetittiin etukappaleen kulmaan ihan kulmat kohdikkain.
Olkasaumat kohdistettiin sekä keskitaka.
HUOM!! toista etukulmaa ei neulattu tässä vaiheessa!
Ompelu aloitettiin kohdistetusta kulmasta ja ommeltiin kaulus ympäriinsä kiinni,
kun tultiin avoimeen kulmaan, ommeltiin se äskeisen aloituksen yli ronskisti vaan.
Äsken ommellun kauluksen terävään V:n kulmaan leikattiin pieni viilto, saman mittainen
mitä saumurin tikin levys on, eli käytännössä meillä 6mm. Kuvassa saksien kärkien kohdalle.

Seuraavaksi etsitään se musta etualaosakappale.
Leikataan yläkulmasta (A:n "päästä") pieni pala pois, saumurin tikin kokoinen siis.
Tuosta mistä sakset näyttää on siis napattu jo pala pois.
Nyt sitten ommellaan tämä musta alaosa kiinni yläosaan.
Eli kohdistetaan nyt ensin vain toinen rinnan alla kulkeva sauma ja aloitetaan
sauman ompelu keskeltä reunaa kohti.

Helpoiten, omasta mielestäni, tämän aloituksen saa tehtyä,
kun kääntää saumurin neulat alas ja nostaa paininjalan ylös.
Työnnetään aloituskohta nauloihin kiinni, ei kurtata!
Lasketaan paininjalka alas ja käännetään käsin eka tikki.
Käsin siksi, että kankaat eivät lähde liukumaan diffin johdosta
eri aikaan käsin käännettäessä niin helposti kuin kaasutellessa.
(paksuissa kohdissa, esim kantin päältä lähtiessä, voi ensin kääntää 
sen ekan tikinja laskea sitten vasta paininjalan)
Toinen rinnanalus onnistuukin sitten ommella siten, että
tikki lähtee äsken ommellun päältä.Sitten sivusaumat.
Hihansuun resorit renkaiksi ja hihansuihin.
 Helmapäärme ja valmis!

1 kommentti:

Kanneli kirjoitti...

Kirjauduinkin lukijaksi, niin on helpompi seurata postauksiasi :)
Tulipa hyvännäköinen paita. Tosi kivat leikkaukset ja selkeät ohjeet!