torstai 5. toukokuuta 2011

Raitaresoreita ja palvelinongelmia


Aamulla purin uusinta kuormaa, josta löytyi nämä neljä uutta raitaresoriväriä. Ruskea, sininen ja punainen ovat aika perussävyjä, tämä ruskea on parempi kuin edellisessä erässä tullut. Valkoinen on luonnonvalkoinen tai "valkaisematon" eli sopii mielestäni noihin tosi kivasti kun ei ole puhtaanvalkoinen. Yläkuvassa ylinnä, myös kolmen värin resori, jossa valkoista, turkoosia ja keltaista (tai kultaa). Varastossa minulla oli vielä vanhasta erästä vihreä-valkoraidallista ja kirsikka-valkoraidallista.

Maalaismaisemakin on saapunut ja päivitetty sivuille. Eilen sain ensimmäisen yhteydenoton, kun sivut olivat pois käytöstä, että ollaanko laitettu pillit pussiin vai mitä tapahtuu..? Palveluntarjoajan mukaan vika on RAID-kontrollerissa (mikä tuo sitten ikinä onkaan..?). Sivut on toimineet vähän ON/OFF periaatteella eilisestä illasta saakka, eli ovat toimintakuntoisia keskimäärin tunnin kerrallaan. Pyydänkin kärsivällisyyttä, vikaa korjataan koko ajan.

Toimitukset rullaa kuitenkin normaalisti, eli jos vaan saatte tilauksen läpi saan sen toimitettua vaikka palvelin olisikin nurin (tilaukset tulee sähköpostiin). Ja aina voi soittaa tai laittaa sähköpostilla kyselyä tuotteista.

Ja muuten, löysin SEN eli oikeesti PEHMEÄN 2,5 cm kumpparin! Toinen kerta toden sanoo ja tänään tuli postissa malli, jonka kelpuutin. Kumpparin pitäisi saapua meille ma-ti ensi viikolla.


3 kommenttia:

Saija kirjoitti...

Raitaresorit muuten kutistuu jonkin verran, joten kannattaa ottaa tämä huomioon!

jaana kirjoitti...

Pelästyin ihan samaa......

Saija kirjoitti...

Nyt näyttäisi siltä, että palvelinongelmat on takanapäin eli kaiken pitäisi toimia normaalisti. Joten nou hätä, toiminta jatkuu normaalisti!