maanantai 25. maaliskuuta 2013

Burda, kuukauden malli maaliskuu 2013


Maaliskuun lehdestä malliksi valikoitui sivun viisi mekko, mallinumero 110. Alkuperäinen kangassuunnitelma ei toteutunut, joten käytimme lähes vastaavaa kangasta tämän mekon tekoon. Valitettavasti muutos aiheutti pientä päänvaivaa mekkoa ommellssa ja tästä syystä parissa kohtaa jouduimme tekemään kesken työnteon joitakin ehkä hieman erikoisia ratkaisuja. Tästä syystä emme todellakaan väitä, että tämä tapamme ommella mekko olisi mitenkään oikea, se on meidän tapamme selvitä joskus keskenkaiken yllättävistä haasteista.

Mekkoon käytimme:

- Toffeepallo neulosta (puuvilla-elastaani) 1,4 m
- Trikookanttinauhaa n. 4 m
- Umpivetoketju 50 cm (saisi olla hieman pitempikin)
- punaista sekä ruskeaa ompelulankaa.

Kaavoista piirsimme kaavat, huomioi, että kaava tlöytyvät kahdelta eri kaava-arkilta:

- 1 etuhelma
- 3 takahelma
- 4 etukappale
- 5 takakappale
- 6 hiha

Aloitimme asettelemalla kaavat kankaalle ja leikkaamalla ne 1 cm saumavaroin.
 
 
Seuraavaksi siirsimme kaavoista tarvittavat kohdistumerkit sekä muotolaskosten paikat ja syvyydet.
 
 
Joskus pitkän muotolaskoksen ompeleminen suoraan on haasteellista, joten me teimme sen viivotinta apuna käyttäen. Aloita ompelu laskoksen kapeammasta päästä ja ompelen sitä noin 1cm. Aseta viivotin paininjalan kylkeen ja toinen pää noin 0,5cm muotolaskoksen leveämmän pään merkistä. Ompelen sitten viivottimen sivua pitkin.
 
 
Kun muotolaskokset on ommeltu, niin ne silitetään siten, että muotolaskosten taitepuoli kääntyy keskietu ja keskitaka merkkiä kohden.
 
 
Tämän jälkeen huolitellaan sivusaumat, olkasaumat, hihojen alasaumat sekä keskitaka.
Siirrymme hihojen ompeluun ja aloitamme ompelemalla hihojen pienet alasaumat ja silitetään saumanvarat auki. Mitataan hihansuun ympärys ja leikataan kanttinauhasta vastaavan mittainen pätkä + 1 cm saumanvaroja. Avaa kantti kuvan osoittamalla tavalla ja ompele kantti ympyräksi. 
 
 
Aseta kantti hihansuuhun nurjalle puolelle kantin oikea puoli hihan nurjaa vasten ja ompele taitejuovaa pitkin.
 
 
Käännä kantti hihan oikealle puolelle ja neulaa se oikeaan asentoonsa. Tikkaa kantin molemmat reunat.
 
 
Sitten voimmekin jatkaa pukuosan ompelua. Ompele sekä ylä- että helmakappaleen sivusaumat ja silitä saumanvarat auki. Tässä vaiheessa huomasimme, että muotolaskosten kohdat oli niin paksut, että emme voisi tikata laskosten päälle koristekanttia, saati ommella vyötärösaumaa normaalisti. Otimme niin sanotun paniikkiratkaisun käyttöön ja näin se eteni: Ompelimme kanttinauhaa yläkappaleen alareunaan siten, että kantin ja yläosan reunat olivat kohdakkain, oikeat puolet vastakkain.
 
 
Tämän jälkeen ompelimme kantin toisen reunan helmakappaleeseen siten, että kantin reuna oli noin 0,5 cm päässä helmakappaleen reunasta. Katsoimme, että sivusaumat sekä muotolaskosten ompeleet osuivat kohdakkain ylä- ja helmakappaleissa.
 
 
Työ käännettiin auki ja näin ylä- ja helmakappaleiden reunat menivät hieman päällekäin. Nämä ommeltiin nyt nätisti pienin tikein käsin toisiinsa kiinni ja kantin reunat tikattiin oikealta reunoistaan.
 
 
Seuraavaksi ompelimme hihat paikoilleen. Hihan yläosassa oleva merkki kohdistettiin olkasaumaan ja hihan alasauma sivusaumaan. Koska emme ommelleet hihan pyöriölle rypytyslankoja venytimme etu- ja takappaleita hieman hihaa ommellessa ja saimme hihan asettumaan paikoilleen nätisti. Venytystä ei kuitenkaan tehty sivusauman molemmin puolin noin 5cm matkalle.
Seuraavaksi huolittelimme kauluksen, kuten hihansuutkin. Kanttia ommellessa venytimme hyvin kevyesti mekkokangasta, jotta kantti asettuisi kaarevaan muotoon kauniimmin. Kantti käännettiin oikeaan asentoonsa oikealle kuten hihoissakin ja neulattiin + tikattiin paikoilleen.
 
 
Seuraavaksi mittasimme vetoketjun pituuden ja ompelimme takasaumasta vetoketjun alapuolelle jäävän sauman osuuden ja silitimme saumanvarat auki. Samalla silitimme myös vetoketjun saumanvara taitteet.
 
 
Asetimme vetoketjun paikoilleen siten, että ketjun hammastus kulki silitetyn taitteen kanssa. Vetoketjun yläpää taitettiin kaulusreunan yli oikealle puolelle.
 
 
Vetoketju ommeltiin paikoilleen ja käännettiin oikeaan asentoonsa sekä tikattiin kohdilleen.
Helma huoliteltiin kuten hihansuut eli mittaamalla oikean mittainen pala kanttia ja ompelemalla se renkaaksi, jonka jälkeen rengas helman nurjalle puolelle jne.
 
 
 
Silitys runsaalla höyryllä, tai prässäys/kostean liinan kanssa (estää kankaan pinnan kiillottumisen). 
 

Vyötärölinja jää mallinukella hieman liian alas, joten mekkoa itsellesi ommelessa muista välisovitukset ennen sivusaumojen ja vyötärösauman ompelua, sekä helman mitan pituuden tarkistus ennen ompelua.

4 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Tuota mekkoa katselin itsekin sillä silmällä. Pitääpä kokeilla kun ehtii. Hieno tuo teidän versio.

Mesigner (Satu) kirjoitti...

Tosi kiva malli! Olen jostain oppinut, että suoraan ompelussa voi käyttää myös taitettua paperia apuna - mahtuu paininjalan alle eikä mene neula rikki, jos hurauttaa päälle.

Teidänkin kankaista tehtyjä ompeluksia löytyy muuten blogistani: http://mesignerfinland.blogspot.fi

- Satu

Krista kirjoitti...

Oikein kivan näköinen mekko!

Mä olen taas oppinut käyttämän maalarinteippiä suoran ompeleen saamiseksi, varsinkin tikkaamisessa oikein pätevä apuväline. =)

Royal-tuote kirjoitti...

Kiitos kommenteista ja vinkeistä paperin ja maalarinteipin osalta, tätä täytyy kokeilla!

Ja kiitos Satu linkistä, blogisi on uusi tuttavuus minulle, mutta lisäsin sen tuonne omaan lukemistooni, jotta pääsen seuraamaan sinua jatkossakin :)