maanantai 27. helmikuuta 2012

Merkkejä ja ketjuja


Tänään on suunniteltu ja laitettu tilaukseen uusia taitettuja merkkejä. Sama malli sekä väritys kuin yläkuvan merkeissä, (joita on muuten tulossa lisää) mutta tekstinä Rakkaudella tehty sekä Uniikkikappale. Tilaukseen lähtee vielä neljäs malli, jossa tekstit tulee olemaan molemmilla puolin eri.


Nenä on ollut myös kiinni Prymin kuvastosalkussa sekä vetoketjumallit ja -värikartat on tullut tutkittua tarkkaan. Prymiltä tulee "kaikkea" ja toki uutuuksiakin. Myös niitä ihania rengasvetoketjuja on tulossa, näistä on valmistajalla vain viittä eri kokoa 18 - 20 - 25 - 30 - 40 cm, näistä tulee neljää pituutta kolmessa värissä. Mutta vasta maaliskuussa eli edessä on kolme tai neljä pitkää odotusviikkoa...

torstai 23. helmikuuta 2012

Apes from space


Avaruusapinat molemmat limenvihreällä pohjavärillä. Pinkissä pinkit ja turkoosissa turkoosit apinat. Sopivat kivasti yhteen keskenään, mutta myös esim. LiandLon vihreä-valkoraidallisen trikoon kanssa.


Turkoosipohjainen Kiipeilevät Apinat turkoosin Denise puuvillatrikoon sekä kaakaonruskean Royal trikoon kanssa.


Leijonajerseyhin myös monta natsaavaa trikoota, käy yhteen myös uuden ruskea-oranssin Raitatrikoon kanssa.



Vlieselinen Fromband tukinauhaa tilasin jo monta viikkoa sitten (asiakkaan tuotetoive), mutta vihdoin tänään tämä saatiin varastoon. Oiva apu esim. trikoopaitojen saumoissa.


Myös 30 ja 40 asteen pesumerkkejä on varastossa. 30 asteen merkkejä meille ei ole aikaisemmin ollut, tämäkin asiakkaan toteutunut tuotetoive.


Prymin mini 8mm neppareita, tässäkin toteutunut tuotetoive.
Plussaa mahtava retropakkaus :)







keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Palloa, raitaa ja tähteä


Kivoja kotimaisia raita- ja pallotrikoita saapui tänään. Palloissa ruskea pohja kaikissa muissa paitsi harmaassa.


 Raidat sopii kivasti palloihin sekä tilasin samalla muutamia yksivärisiä, kun löytyi pitkään etsinnässä ollutta harmaata, tummanruskeaa sekä luonnonvalkoista. Näihin kaikkiin löytyy myös tasan samaa sävyä olevat resorit.


 Tähtikantaa löytyy nyt varastossa. Väreinä on alkuun vain valkoinen, nämä käyvät koon 16 ja koon 20 neppeihin. Ja niitä koon 16 neppejä löytyy myös varastosta. Koko 16 myydään kokonaisena settinä eli 100 kpl uroksia, 100 kpl naaraita ja 200 kantaa kuuluu tähän täyteen settiin. Settimyynnin syy on, että tulevat tukkurilta näin, joten en pysty tilamaan puuttuvia osia, ainoastaan kokonaisia settejä.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Poistoja -50%

Vanhat kudotut kokomerkit nyt -50%.

Jäljellä hajakokoja mm. 56, 62, 98, 104 sekä S, M ja L. Nämä löytyy verkkokaupasta II-laatu ja poistoerät osiosta.

Trikoissa puodilla on vielä verkkokaupasta hävinneitä kankaita mm. JNY:n pinkkiä Tähteä sekä turkoosia Konevelouria. Päivitän nämä myös poistoeriin tällä viikolla, kun ehdin puodilla vähän siivoilla.

Mukavaa laskiaista!

maanantai 20. helmikuuta 2012


Teetettiin taas uusia joustofroteita, joiden pitäisi valmistua tällä viikolla. Vanhoja värejä tulee keltainen, lime, ruohonvihreä, punainen ja pinkki sekä ihan uusina väreinä hiekka, turkoosi (tummempi kuin aikaisempi), oliivi ja oranssi. Oranssi ja oliivi on ihana murrettu väri!


Kameleontilta Suomeen on matkassa jo nämä neljä trikookuosia. Tuo aikaisemmin kuvassa ollut Metsä jäi pois, koska sitä ei tehtaalta priimana kuulemma saatu, joten meni uudelleen tuotantoon.


Viikon tuotteena on Kameleontin sininen Konevelour -20%. Eli nyt kannattaa hyödyntää hyvät aleprosentit ja lisätä tilaukseen vielä Helmikuun kuukauden tuotteena olevaa Työmaavelouria, tämäkin -20%.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Raitaa!


LiandLon raidat tulivat ja täytyy sanoa, että livenä taas niin paljon ihanammat kuin tuollaisessa tietokonekuvassa! Mukavat värit, jotka menee monen muunkin kanssa kimpassa kuin vain näiden Astronauttien kanssa.

Sain tänään mukavaa asiakaspalautetta (kiitos U, täällä ollaan "hangonkeksinä" vieläkin). Tykkään kaikesta postista mitä saan, myös siitä negatiivisesta, joka auttaa sitten kehittämään ja parantamaan kauppaa ja palvelua. Ja palvelun parantamisesta tulikin mieleeni, että olen tilannut niitä Prymin minineppareita (8 mm) ja 10 mm neppareihin muitakin värejä (valkoinen ja kulta, sinisen jätin vielä harkintaan). Myös niitä Prymin nepparisalkkuja on tulossa myyntiin. Salkuissa on siis pihdit ja erilaisia neppareita eli tällä pääsee kivasti alkuun. Palaan salkun sisältöön tarkemmin, kun sellaisen saan käsiini.

Oiken mukavaa päivää kaikille, minä painun postireissulle ja sen jälkeen kuntoilen vähän lumilapion varressa!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivätarjoukset

Oikein hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäivän kunniaksi päivitimme II-laatuiset ja poistoerät -valikkoon pakanloppuja ja muita löytöjä alennusprosentein höystettynä!


maanantai 13. helmikuuta 2012

Metsävelour -15%


Viikon tuotteena viikolla 7 on JNY:n Metsävelour -15%. Kangas löytyy valmiiksi hinnoiteltuna verkkokaupan Tarjoukset -osiosta.

Viikonloppuna olen pyritellyt pallo- ja raitatrikoiden mallikarttoja. Näitä on tulossa parinviikon sisää. Mukavaa näissä on se, että ovat kotimaista tuotantoa!


lauantai 11. helmikuuta 2012

Prym rengasneppien kiinnittäminen

Prym rengasnepparit voidaan kiinnittää joko pihdeillä tai vasaralla.


Prym Vario nepparipihtipaketti sisältää:

- pihdit
- U:n mallinen lukitussalpa
- reijitysleuat
- muovinen työkalu leukojen vaihtoon

Lukitussalvalla pihdit voi lukita kuvan mukaisesti, jolloin ne menee pienempään tilaan.




 Pihtien mukana tulevat ainoastaan reijitysleuat, jolla saadaan tehtyä kankaaseen reikä. Näitä tarvitaan esim. purjerenkaita kiinnitettäessä.


Jotta rengasneppareita voidaan kiinnittää, tarvitaan aloituspakkauksen mukana tulevat osat. Muovista työkalua tarvitaan silloin, jos kiinnitetään nepparit ilman pihtiä (esim. vasaralla). Nepparit tulee kiinni leukoihin pareittain eli uros+kanta ja naaras+kanta.


Leuat kiinnitetään joko muoviseen työkaluun tai vaihtoehtoisesti pihteihin. Tämän jälkeen kohdistetaan haluttuun kohtaan kankaassa ja lyödään vasaralla tai puristetaan pihdeillä. Pihtejä voin lämpimästi suositella, niillä kiinnittäminen on todella helppoa ja vaivatonta.


Valmis pari kiinnitettynä pihdeillä. Helppoa ja nopeaa! Aloituspakkauksen osat kannattaa laittaa talteen, jatkossa voit hankkia edullisemman täyttö- tai tukkupakkauksen.







perjantai 10. helmikuuta 2012

Kuis surisee...?

Leena Renko suunnitteli meille verkkokauppaan uuden yläbannerin. Banneri saadaan kauppaan ensi viikolla, mutta pakko heti fiilistellä täällä blogin puolella. Tykkään!

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Komboja

 

Astronautti pinkki


Astronautti vihreä

 

Astronautti turkoosi. Lisään resorikuvan huomenna, kameran akku simahti juuri tähän kohtaa...

Ja nämä ovat siis jo puodilla. Punainen Astronautti jäi vielä Ruotsiin ja tulee muiden mukana ensi viikolla.

Astronautit tulevat!


Nämä Astronautit ovat matkalla Suomeen ja tulevat myyntiin loppuviikosta (to-pe).


Farmi sekä raidat saapuvat LiandLolle vasta ensi viikolla, mutta päivitän nämä ennakotilattavaksi samaan aikaan Astronauttien kanssa, jos haluatte yhdistää samaan pakettiin myös näitä. Raitoja tulee kaikki nuo neljä väriä.

Kaikki kankaat trikoota.  95% puuvilla, 5% lycra. Kankaan leveys 160-170 cm.

HUOM
Verkkokauppa muuttaa toiseen Web-hotelliin, jonka vuoksi sivuilla on 14-48 tunnin mittainen käyttökatko. Katkos alkaa keskiviikkona 8.2.2011. Eli tilauksia ei pääse tekemään eikä käsittelemään. Muutoksen myötä sivuille tulee lisää nopeutta eli jatkossa sivujen pitäisi avautua nopeammin ilman turhia "miettimisiä". Pahoittelen katkosta! Kaikki ennen katkosta tilatut tilaukset on toimituksessa eli tilauksien toimitukseen tämä ei aiheuta viivettä.


maanantai 6. helmikuuta 2012

Viikon tuote


Viikon tuotteena on punainen pallojersey -15%. Kangas on neliöpainoltaan 180 g ja leveys on 145-150 cm. Varastossa pallokuoseja myös kolme muuta eli näitä saa hauskasti yhdisteltyä toisiinsa tai esim. hihoiksi tai hupun vuoreksi muihin kuviollisiin printteihin. Pallon koko n. 1 x 1 cm.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

perjantai 3. helmikuuta 2012

Uudet kudotut saapuivat!


Uudet kudotut kokomerkit tulivat. Tilauspaikka oli eri kun viimeksi, jonka vuoksi merkkikin on pikkaisen erilainen. Lähinna vähän isompi, mutta oikein hyvä ja nätti. Toisissa kokomerkeissä on vielä vanhat merkit myynnissä, mutta uudet merkit tuntee (jos ei kuvasta saa selvää) tuotekuvauksen maininnasta "Uusi erä, entistä selvempi merkki!" Ja kudotut kokomerkit on ehdottoman hyviä esim. froteevaatteissa, jotka kestävät pesusta pesuun hyvinä, mutta joissa painetut merkit menettävät värinsä.

Muutamia asiakaspalautteita...

Palaute: Mahdollisuus rekisteröityneille käyttäjille (käyttäjällä oma asiakastili verkkokauppaan) mahdollisuus jättää palautekommentteja tuotteista

- Tuotearvostelut lisätty verkkokauppaan 3.2.12. Nyt jokaisen tuotteen kohdalla on painike "Arvostelut" josta pääsee lukemaan ja jättämään arvosteluja tuotteille. Kaikki arvostelut on nätävissä myös täältä. Eli nyt vaan arvostelemaan!

Palaute: Kaikille samanlaiset mahdollisuudet saada etuuksia/tarjouksia, ei vain Facebookin tai Puotiblogin lukijoiksi liittyneille

- Helmikuussa tuli ensin Facebookista tuttu "tykkäystarjous" Puotiblogiin, jonka jälkeen käynnistimme verkkokaupassa kamppanjan, jossa jaamme kaikille helmikuussa tai sitä aikaisemmin asiakaskirjeen tilanneille saman "tykkäys/lukijaedun"! Koodi on samanarvoinen kuin Puotiblogissa/Facebookissa ja koodeja on 1/asiakas.

Palaute: Toivoisin kankaisiin pesulämpötiloja, kaikkein paras se olisi että ne näkyisi lähetetyssä tuotelistassa jotka voi laittaa talteen ja tarkistaa niitä sieltä sitten kun kyseistä kangasta ompelee, mutta jos tämä ei mahdollista myös netissä ne voisi olla.

- Pesulämpötiloja päivitetään tuotteisiin ja tämä pyritään saamaan loppuun viikonlopun aikana. Verkkokaupassa on myös erillinen "Pesuohjeet" -sivu, josta voi käydä kurkkimassa ohjeita. Lisäksi jokaisen tilauksen mukana lähtee tästä lähtien vielä erilliset kirjalliset ohjeet, jotka voi laittaa talteen JOS käy niin, että ko. tuote ehtii jo loppua/poistua verkkokaupasta ennenkuin kankaan ehtii ottaa käyttöön.

Tuotetoiveita: collegea, alusvaatekuminauhaa, nappeja, raitaresoreita, ratkoja

- Nämä kaikki kirjattu ylös. Uusien kankaiden ottamista rajoittaa tällä hetkellä valtava tilanahtaus, mutta toivottavasti siihen saadaan helpotusta kevään/kesän aikana ja collegetkin saadaan valikoimiin. Alusvaatekuminauha täytyy laittaa seuraavaan Inkan tilaukseen. Myös ratkoja lähtee toteutuslistalle.

Aurinkoista pakkasviikonloppua kaikille!

torstai 2. helmikuuta 2012

Pieniä suuria juttuja


Pieniä tuotetoiveita... Toiveissa oli neulapaketti, joka sisältää jerseyneuloja yhtä kokoa. Toiveessa oli 75 koon neuloja, mutta onnistuin löytämään vain näitä koon 80 jerseyneuloja. Eli 5 kpl paketti, jossa kaikki neulat on samaa kokoa.


Prymin neppareihin saapui myös tukkupakkauksia. Myös muutamia muita tädennyksia (mm. liimaharsoa saa taas jne.)

Sain myös mallit KAM neppien tähtikannoista ja tykkään ehdottomasti! Myös sydänkantoja oli mallipaketissa, mutta emmin vähän... Tähtikannoissa hyvänä puolena olisi, että kanta ei mene väärinpäin vahingossakaan, mutta sydämen saattaa saada vinoon tai ylösalaisin... Haittaako se...? Onko teillä kokemusta näistä muotokannoista ja mitä olette tykänneet niistä?



keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Tähtiä ja Apinoita


Tänään saapui kuorma JNY:ltä. Kymmenen kuosia eli kolme jäi tilauksesta uupumaan (mm. se musta-valkoinen Tähtijersey). Yläkuvassa vihreävalkoinen Tähtivelour, Lime-vihreä Tähtijersey sekä vihreä Pilvivelour.


Jerseyt: Ruskea Pilvi, nuga-ruskea Tähti ja Ruskea-valkoinen raidat.


Kirsikka Pilvivelour ja punainen Tähtijersey


Turkoosi Konejersey sekä Metsävelour

Nämä Kameleont Design uutuudet saapuvat n. 2-3 viikon päästä

 

Apinoita, apinoita... No ei ihan kaikki, yksi Leijona sekä vähän Metsää. Kaikki nämä ovat vanhoja, uudelleen tuotantoon tulevia kuoseja.